Etusivu
Olet lämpimästi tervetullut partiolippukunta Partio-Puhurien www-sivuille. Lue tulevista tapahtumista, tutustu lippukuntaan ja sen kummallisiin tapoihin. Ehkä tunnet vetoa niin paljon, että haluat liittyä joukkoon vekkuliin! Ajankohtaista
Pallonpelastajat ryntäävät toimimaan
Lippukunnan yhteinen kevätretki järjestetään toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna 4.-6.5.2012. Ilmoittautumiskaavakkeita saat omalta johtajaltasi. Muista ilmoittautua 22.4. mennessä!
Puhurien yhteisellä iltanuotiolla taiottiin sampo paikalle
Partio-Puhurien perinteinen iltanuotio järjestettiin helmikuun lopussa Heinänokassa. Illan aikana Väinämöinen ja Pohjan Akka taikoivat sammon uudelleen jauhamaan rikkauksia kansoilleen. Ilta vietettiin lauhkeassa suojasäässä ja paikalle oli saapunut Puhureita eri ikäkausista sekä heidän vanhempiaan.
Partio-Puhurit päättävät partiovuoden joulujuhlaan
Puhurien perinteinen koko perheen joulujuhla järjestettiin 13.12. Suikkilan srk-talolla. Ohjelmassa oli sudenpentujen lupauksenanto, joululauluja ja MeSet-vartion runonlausuntaa. Juhlan päätteeksi jaettiin Puhurilainen-lippukuntalehden tuorein numero. Oman lehtesi saat kololta, mikäli et päässyt juhlaan mukaan. Oikein rauhallista joulunaikaa kaikille Puhureille ja Puhurien perheille!
Puhurit nyt myös Facebookissa
Partio-Puhurit hengailevat nykyisin myös Facebookissa. Käy tykkäämässä sivuamme ja pääset seuraamaan ajankohtaisia keskusteluja sekä tiedotteita.
Partio-Puhurien syyskokouksessa valittiin uusia vastuuhenkilöitä
Partiolippukunta Partio-Puhurit ry:n syyskokous pidettiin 27.11.2011 Partiotoimistolla. Syyskokouksessa valittiin uusi lippukunnanjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja. Lippukunnanjohtajan tehtävissä aloittaa tammikuussa 2012 Rauli "Rymy" Kolehmainen ja hallituksen puheenjohtajan tehtävässä aloittaa Terhi "Hilppa" Lehtinen. Lisäksi syyskokouksessa valittiin ns. johtoryhmä, joka tulee jatkossa tekemään tiimityötä lippukunnanjohtajan kanssa. Johtoryhmään eli "JUNTTAAN" valittiin Päivi "Toimi" Keto, Arto "Kvarkki" Huolila, Riku "Kamu" Reinikainen ja Kaija "Mölline" Vähä-Vahe. Paljon onnea uusille vastuuhenkilöille tehtäviin!
Partiot alkavat jälleen
Partio-Puhurit aloittavat jälleen toimintansa kesälomien päätyttyä. Ryhmien kokoukset alkavat viimeistään syyskuun alussa, ja oman ryhmäsi kokousajasta saat tietoa omalta johtajaltasi. Tervetuloa partioon, uudet ja vanhat tutut Puhurit!
Kesäleirillä satuiltiin
Partio-Puhurien kesän kohokohta oli tietysti kesäleiri. Kesäleiri OLIPA KERRAN järjestettiin Kunstenniemessä satumaisissa tunnelmissa. Leirin aikana päästiin kokemaan satuprinssien ja -prinsessojen elämää, hypättiin kaninkoloon Liisan perässä ja tavattiin seitsemän kääpiötä metsän siimeksessä. Leiri onnistui hienosti ja uusia partiokokemuksia kertyi meille kaikille rinkka täyteen.
Yrjönpäiväjuhlassa jälleen uusi Vuoden Puhuri ja Pikkupuhuri
Partio-Puhurien perinteinen Yrjönpäiväjuhla vietettiin Ruissalon metsäkirkon keväisissä maisemissa 26.4.2011. Juhlassa nähtiin mm. sudenpentujen valovoimaisen upea Pyhän Yrjön tarina -nukketeatteriesitys. Yrjönpäiväjuhlassa julkistettiin myös Vuoden Puhuri ja Pikkupuhuri. Vuoden Puhuri vuonna 2011 on Valtteri "Jyty" Perämäki ja Pikkupuhuri on Liisa Lätti. Isot onnittelut molemmille!
Partio-Puhureista kolme joukkuetta piirinmestaruuskisoissa: Meseille hopeaa!
Lounais-Suomen partiopiirin partiotaitokilpailut kisailtiin Turussa 16.4. lauantaina. Jurmo-kisoissa oli sekä oranssi että vihreä sarja tarpojaikäisille. Lippukunnastamme osallistui kolme kilpailuvartiota kisaan, ja erityisesti MeSet-vartion joukkue MeSet-1 saavutti komeasti menestystä kilpailussa. Pojat saavuttivat hopeaa, paljon onnea koko joukkueelle. Myös muut joukkueemme pärjäsivät upealla tavalla ja saavuttivat hyvät pistemäärät. Hienosti tehty! Kisojen virallisilta sivuilta voi lukea lopulliset tulokset.
MeSet nappasivat jälleen pronssia partiotaitokilpailuissa
Tarpojavartiomme MeSet osallistuivat Suomen Partiolaisten talvimestaruuskilpailuihin Lapinlahdella. Vihreän sarjan kisassa pojat nappasivat komeasti pronssimitalin. Lippukunta onnittelee historiallista mitalistijoukkuetta. Lue tulokset kisan tulossivuilta. Hyvä haa, kiva haa, antaa tulla lisää vaa!
Partio-Puhurien poikajoukkue voitti pronssimitalin partiotaitokilpailuista!
Partio-Puhurien MeSet-tarpojavartion kilpailujoukkue voitti pronssia Lounais-Suomen partiopiirin talvimestaruuskilpailuissa. Kilpailu järjestettiin lauantaina 5.2. Piikkiössä. Kisassa seikkailtiin Patagonia-teeman mukaisesti eteläisen Amerikan tunnelmissa. Mahtavan suuret onnittelut pojille hienosta suorituksesta! Lisää kilpailuista kisan omilla nettisivuilla.
Johtajiston perinteisessä pilkkikisassa Pietari jakoi saalistaan
Puhurien johtajiston perinteinen pilkkikisa käytiin tänä vuonna Naantalin Muumimaailman edustalla. Merestä nousi runsaasti saalista, ja voittajaksi kilpailussa selvisi tällä kertaa Riku Kamu Reinikainen muhkean kokoisella vonkaleellaan. Kilpailun päätteeksi grillimakkarat hikoilivat nuotion lämmössä ja kaakaomukit höyrysivät jälkipelin käydessä vielä kuumana.
Lippukunnan nuotiolla nähtiin joulupukin lomamatka
Lippukunnan yhteisellä iltanuotiolla Heinänokassa nähtiin tällä kertaa joulupukin matka maailman ympäri. Iltanuotiolle kerääntyi mukavan suuri joukkio lapsia ja aikuisia. Iltaa vietettiin upeassa talvisäässä. Metsä oli varsin luminen ja pakkanen juuri sopivan pieni. Iltanuotiosta vastasivat tänä vuonna Pöllöt-tarpojavartio. Ilta päättyi sisaruspiiriin ja kuuman mehun äärelle.
Partio alkaa jälleen
Partio alkaa tammikuussa koulujen alettua. Johtajat ilmoittavat ryhmilleen alkamisajankohdasta.
Partio-Puhurit voittivat piirin kisa-aktiivisuuskilpailun!
Partio-Puhurit ovat tänä vuonna osallistuneet erityisen ahkerasti partiopiirin suunnistus- ja partiotaitokilpailuihin. Aktiivisuutemme huomioitiin viikonloppuna Lounais-Suomen partiopiirin syyskokouksessa, jossa julkistettiin kisa-aktiivisuuskilpailun tulokset. Puhurit sijoittuivat komeasti kultasijalle. Kiitos kuluneen kisavuoden aikana kisoissa mukana olleille ja onnea meille kaikille!
Puhurit juhlistivat 30-vuotista taivaltaan
Partio-Puhurien 30-vuotisjuhlat järjestettiin Sauvon Ahtelan amfiteatterissa 5.9.2010. Juhlassa partioisuuden prohvessori Osmo Solmu selvitti assistenttinsa Onni Armas Möllineen kanssa mysteeriä, MIKSI Puhurit syövät niin paljon. Tuloksia odotellaan myöhemmin Puhurilainen-lehteen. Kiitos juhlaan osallistuneille sekä muonittajina toimineille Jarkolle ja Sarille!
Partiolaiset osallistuvat avustustöihin Pakistanin tulvien uhrien pelastamiseksi
Pakistanin tulvat ovat vaatineet jo satojen tuhansien ihmisten hengen. Arviolta yli 12 miljoonaa ihmistä on tulvien vaikutuspiirissä. Partiolaiset osallistuvat tulvan uhrien pelastustöihin. Myös sinä voit tehdä osasi. Voit lahjoittaa rahaa Suomen Partiolaisten avustustilille tai osallistua keräykseen esimerkiksi Suomen Punaisen Ristin lipaskerääjänä. Lue lisää avustustyöstä Suomen Partiolaisten nettisivuilta.
Partiotoiminta käyynistyy jälleen
Partiotoiminta käynnistyy taas koulujen alettua. Jokaisen ryhmän johtaja tiedottaa erikseen omalle ryhmälleen, milloin kokoukset alkavat kololla.
Nettisivut jälleen toiminnassa
Puhurien nettisivut olivat pari kuukautta pois käytöstä palvelinongelmien vuoksi. Sivut ovat jälleen toiminnassa. Tervetuloa lukemaan!
Roskat pois luonnosta: MeSet, Rusakot ja Pöllöt urakoimassa
MeSet, Rusakot ja Pöllöt siivosivat kolon ympäristöä. Valtava määrä roskasäkkejä ja rojua päätyi Turun kaupungin talkootyönohjaaja Riitta Kipinoisen pakettiauton tavaratilaan. Ahkeran siivousillan aikana järjestettiin myös kummallisin roska -kilpailu, jossa osallistujina oli mm. polkupyöränraato, käsipaino, housut, lenkkitossuja, vuoden 2000 lasimalja sekä vanha urheilusukka. Ilta päättyi talkoomakkaroihin grillin äärelle.
Paraatissa pallot juhlistivat kolmekymppisiä Puhureita
Kevätparaati marssittiin aurinkoisessa säässä Suomen Turussa. Puhurit juhlistivat 30-vuotisjuhlavuottaan iloisesti kantamalla helium-täytteisiä ilmapalloja lippukunnan omissa väreissä. Osallistumisaktiivisuutemme oli tänä vuonna erityisen suuri ja pääsimmekin Karelia-maljan kilpailussa kolmannelle sijalle. Kiitos kaikille marssiin osallistuneille! Ryhtikilpailun tulokset ovat nähtävissä Lounais-Suomen partiopiirin sivuilla. Sivuilta löytyy myös paraatikuvia, joihin on päässyt poseeraamaan mm. polkupyöräilevät pojannassikkamme sekä jyhkeä vaunupatteristo.
Lippukunnan retki jakaantui kahdelle suunnalle
Partio-Puhurien kevätretki vietettiin kahdessa paikassa yhtä aikaa. Ruissalossa retkeilivät perjantaista lauantaihin Pandat sekä Rusakot. Ulvilaan partiotaitokilpailuihin lähtivät kisaamaan Pöllöt, MeSet ja Limet. Kaikki joukkueemme pääsivät hienosti maaliin saakka ja Ruissalon retkellä puolestaan suoritettiin suunnistusmerkki aurinkoisessa ja tuulisessa säässä. Tarkemmat kisatulokset partiotaitokilpailuista Ulvilasta löytyvät kisan nettisivuilta.
Yrjönpäiväjuhlassa palkittiin lippukuntalaisia
Perinteinen Yrjönpäiväjuhla järjestettiin 23.4. Ruissalon metsäkirkossa. Keväinen sää suosi ja metsäkirkon siimeksessä nähtiin upea Pyhän Yrjön tarina Rusakoiden esittämänä. Vuoden Puhuri ja Pikkupuhuri palkittiin jo 11. kerran, ja Vuoden Puhuriksi valittiin Mikko Ylinen. Pikkupuhuri on tänä vuonna Jasmin Luoma. Collanin soljen sai Päivi "Toimi" Keto. II luokan Mannerheimin soljen saa Paula "HuPa" Ylinen. Lounais-Suomen partiopiirin pronssisen ansiomitalin saivat Kaija "Mölline" Vähä-Vahe sekä Marika "Hartsa" Hella. Suomen Partiolaisten pronssisen ansiomitalin sai Heidi "Lenkki" Lehmusto. Paljon onnea kaikille ansioituneille ansiomerkin saajille sekä esimerkillisille Vuoden Puhurille ja Pikkupuhurille!
Kilkkeelle lähdössä 19 Puhuria
Partio-Puhureista on lähdössä hieno edustus Kilkkeelle ensi heinä-elokuun vaihteessa. Puhureista ilmoittautui 19 jäsentä Kilkkeelle. Lisää tietoa leiristä tulee ilmoittautuneille kevään mittaan.
Johtajisto jäätiköllä
Puhurien jokatalvinen johtajiston jäätikkövaellus keräsi talvisiin Kunstenniemen maisemiin 7 urheaa jäätikköjen sankaria. Ohjelmassa oli mm. pulkkailua ja kulinaristisia elämyksiä. Ruokatarjoilu piti sisällään eri maiden herkkuja ja Kunstenin grillituotteita. Yöpymisestä talviteltassa teki luksusta paikalle kuljetettu sohva, pöytä, tuolit sekä matto.
Juhlavuosi aloitettiin iltanuotiolla
Puhurien
30-vuotisjuhlavuosi lähti käyntiin lippukunnan yhteisellä iltanuotiolla Liedon Liesan partiomajan laavulla. Pakkaskeli ja luminen metsä antoivat hienot puitteet nuotiolle, ja tunnelma olikin varsin mukava. Ohjelmassa oli mm. lippukunnan uuden nuotioviitan esittely, lauluja, huutoja, leikkejä ja illan päätti tarina lippukunnan JättiVispilästä. Kiitos kaikille mukana olleille, erityisesti Leelia-bussin rakentajille.
OEK-laulukirjojen tilauksen toimitus viivästyy
Puhurien viralliseksi laulukirjaksi on sovittu otettavaksi OEK-laulukirja. Yhteistilaus laulukirjoista tehtiin viime vuoden marraskuussa, ja tilaus on toimitusvaikeuksien vuoksi myöhässä. Laulukirjoja voi vielä tilata täyttämällä tilauslomakkeen, joita saat omalta johtajaltasi. Tilaa nyt, niin saat edullisemmin. Kirjoja voi toki vielä jatkossakin hankkia itselleen normaalihintaan Lounais-Suomen partiopiirin Partiotoimistosta.
Lippukunnan sihteeriksi Marika Hella
Vuonna 2010 lippukunnan sihteerinä toimii Marika "Hartsa" Hella. Sihteerin tehtävänä on huolehtia johtajiston kokouspöytäkirjoista. Johtajien on mahdollista lukea pöytäkirjat nettisivujen "Johtajisto"-osiosta, johon tarvitaan käyttäjätunnus. Tunnusta voi kysellä Kätsältä.
Lippukunnan hallituksen puheenjohtaja vaihtui
Partiolippukunta Partio-Puhurit ry:n hallituksen puheenjohtajan tehtävässä aloitti vuoden alusta Kaisa Plätty Ylinen. Edellinen puheenjohtaja Terhi Poutia aloittaa uudessa pestissään Lounais-Suomen Partiopiirin piirihallituksessa koulutusministerin tehtävässä.
Uusi lippukunnanjohtaja aloitti tehtävässään
Partio-Puhurien uusi lippukunnanjohtaja Timo Miiluniemi aloitti tehtävässään vuoden alusta. Timo "Hemmo" Miiluniemi vastaa jatkossa lippukunnan toiminnasta yhdessä lippukunnan apulaisjohtaja Kaisa "Kride" Lehdon kanssa.
Partio alkaa jälleen
Partio-Puhurit aloittaa partiotoiminnan joulutauon jälkeen. Aloitusajankohdasta voit kysyä oman ryhmäsi johtajalta.
Alavalikko
|